sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Hirvirannassa tavataan 10.11.2015

Marraskuussa perhepartiolaiset tekevät iltaretken Hirvirannan leirikeskuksen pihapiiriin tiistaina 7.11.2015 klo 17.30 alkaen. Lopetamme noin klo 19, joten iltapuhiin ennättää vielä kotiin. Retkellä tehdään mm. pimeystutkimuksia, ulkoillaan ja syödään iltapala nuotiolla.
Mukaan tarviset eväät, ulkoiluvaatteet joissa heijastin. Pimeässä taskulamppu auttaa näkemään. Tutkimuksia varten tarvitset mukaan myös pehmolelun tai muun ulos soveltuvan lelukaverin, jolla on oma heijastin mukana.
Erikoinen aika ja paikka johtuu mielenkiinnosta perhepartiotoimintaa kohtaan. Menemme esittelemään toimintaamme, sillä Hirvirannassa on seurakuntien partiotyöntekijöiden koulutuspäivät ko. aikana.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla viim. su 8.11.2015

Ajo-ohje Hirvirantaan:  Hirviranta sijaitsee Kontiolahden Lehmossa, osoite on on Hirvirannantie 19, Lehmo. Lehmon rampilta lähdetään reittiä Palokankaantie-Napakympintie-Hirvirannatie. Seuraa opasteita leirikeskukseen.  

lauantai 31. lokakuuta 2015

Lupausjuhlassa


Perhepartiolaiset marssivat joukon jatkona Liperin Kokkoveikkojen lupausjuhlassa Viinijärven kirkossa 25.10. Jani sai juhlassa oman Reippaiden tassujen huivinsa. Eero ja Selma pääsivät avustamaan kolehdinkannossa. Hienossa juhlassa oli mukavaa olla mukana!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Lokakuussa tavataan su 25.10.

Perhepartiolaiset kokoontuvat lokakuussa su 25.10.2015 klo 10.00 Viinijärven srk-talon ja kirkon takapihalla olevalla kodalla. Ohjelmassa on ensin ulkoleikkejä, sitten eväiden syöntiä kodalla nuotion äärellä. Mukaan siis ulkoiluun sopivat varusteet ja omat eväät.

Klo 12.00 alkaa kirkossa lippukunnan lupauksenantojuhla ja perhemessu. Täällä myös uudet perhepartiolaiset saavat ikiomat huivinsa. Perhepartiolaisten osuus on heti juhlan alussa, joten jokainen perhe voi osallistua pikkuväen jaksamisen ja oman harkinnan mukaan.
Messussa kerätään hygieniapakkauksia, joita partiolaiset keräävät lahjoitettavaksi turvapaikanhakijoille.
Katso pakkauksen kokoamisohje

Ahti suo antejaan...!




Perhepartio retkeili syyskuussa Outokummun erä- ja luontokeskuksessa, Lasten kalakeitaalla.

Edelliskerran kalastuksesta meillä oli kovin märkiä muistoja,
 eikä kalakaan oikein kaksi vuotta sitten ollut syöntituulella.


Suurin toivein ja innokkain mielin täytimme laiturit onkijoilla ja virvelin heiton harjoittelijoilla.


Suuri saalis ei ollut tälläkään kertaa, vaikka sää meitä nyt suosikin.



Onneksi repuista löytyi evästä, jota nautimme kodan nuotion ääressä.



Ehdimme myös etsimään geokätköä.



Lokakuussa nähdään Viinijärvellä perhepartiolaisia koko lippukunnan lupauksenantotilaisuudessa.



maanantai 14. syyskuuta 2015

Kalastuspäivä

Syyskuussa perhepartiolaiset pakkaavat kalakamppeet mukaan ja suuntaavat Lasten Kalakeitaalle Outokummun Erä- ja luontokeskukseen. Täällähän vierailimme myös syksyllä 2013. 
Tapaamme kalakeitaalla sunnuntaina 27.9.2015 klo 9.30 alkaen.

Alle 12-vuotiaille kalastus on ilmaista, omat kalastusvälineet mukaan. 
Kalastuksen ja leikin lomassa ehtii myös eväiden syöntiin nuotion äärellä, joten omat eväät mukaan.

Ilmoittautumiset sähköpostilla pe 25.9. mennessä.

Ajo-ohje löytyypi täältä http://mustavalkeinen.fi/images/ajo_opaste_kartta.pdf, osoite on Ravilahdentie
Lisätietoa Lasten kalakeitaasta http://www.mustavalkeinen.fi/sivut/vesistoet/lasten-kalakeidas.php