maanantai 30. toukokuuta 2016

Perhepäivä

Perhepartio osallistui Perhepäivään 22.5. Liperissä. Juhlistimme lippukunnan Maija-sepon eläkkeelle jäämistä juhlajumalanpalveluksessa sekä toimintapisteillä, joista korikiipeily oli ehdoton suosikki.


lauantai 30. huhtikuuta 2016

Ritaritaitoja Salokylällä

Huhtikuussa perhepartio kokoontui Salokylän laavulle keväistä auringonpaistetta ihmettelemään.
Partioviikon kunniaksi huhtikuun perhepartiossa uudet perhepartiolaisemme saivat Reippaiden tassujen - huivit.
 
Pyhän Yrjön kunniaksi testailimme, olisiko meistä ihan oikeiksi ritareiksi. Muun muassa
 
Kokeilimme miekkailua.
Sidoimme Kisulle tulleita taisteluhaavoja.
Koetimme osua lohikäärmeeseen.
Harjoittelimme ratsastustaitoja.
Ylitimme hurjia esteitä.
Harjoittelimme tarkkaa kuuntelua.
Ja lopuksi palkitsimme itsemme herkuttelemalla nuotioletuilla!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Huhtikuun retki Salokylälle

Huhtikuussa perhepartion retkipäivä on sunnuntai 24.4.2016 ja paikkana Salokylän laavu.
Kokoonnumme klo 9.30 laavulle, katso ajo-ohje. Varusteena ulkoiluvarusteet sään mukaan, puukko, ruokailuvälineet sekä omat eväät nuotion äärelle.
Ohjelmassa on keväistä luontoa ja nuotioherkkuja eli lettukestit.
Ilmoittautumiset sähköpostilla viimeistään to 21.4, jotta osamme tehdä sopivasti lettutaikinaa mukaan. 

Ajo-ohje Salokylän laavulle löytyy täältä. Auton voi jättää metsätien varteen.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Muu-muu siellä... kot-kot täällä...!




Perhepertio valtasi maaliskuisessa auringonpaisteessa Koististen tilan.
Taisivat hevoset, lehmät, kanat, vuohet, puput ja possu ihmetellä, mikä kumma joukko saapui paikalle Reippaitten Tassujen aloittaessa alkulaulunsa.



Tottelevaisesti elikot antautuivat kuitenkin katseltaviksi ja hoidettaviksi ja nähtävää riitti niin isommille kuin pienimmillekin retkeilijöille. 



  

  


Ja tietenkin paistoimme myös makkaraa!

 

Näillä sävelillä (klikkaa ihmeessä) voi palailla retkemme tunnelmiin ;-)
Hyvää pääsiäistä kaikille!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Maaliskuussa vieraillaan maatilalla

Perhepartion väen maatilavierailu lauantaina 19.3.2016 klo 10.30-12.00. 
Ohjelmassa tutustumista maatilan eläimiin ja koneisiin sekä rekiajelua. 
Maatilan osoite Ollilantie 14, 83400 Viinijärvi. Tilalla asustaa ainakin lehmiä, hevosia, possuja ja kanoja. 
Omat eväät, nuotiolla voi paistaa makkaraa. 
Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla viimeistään tiistaina 15.3.