maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kuplia Päivilänvaaralla


Saatoit kuulla viime viikolla ukkosen jyrähtelevän ja rakeiden iskeytyvän voimalla maahan. 
Mutta näitkö sunnuntaina kun Päivilänvaaralla satoi saippuakuplia? :-) 


Perhepartiolaiset olivat mukana lippukunnan kevätretkellä Päivilänvaaralla 28.4.. 
Aurinkoinen sää suosi iloisia retkeilijöitä, isoja ja pieniä.


Perhepartiolaisten taitoradalla heiteltiin kiviä ämpäreihin,
tutustuttiin Pyhään Yrjänään,
harjoiteltiin laastarin laittoa ja
muisteltiin puiden nimiä.


Lopuksi etsittiin metsästä aarteita.


Ja kohta niitä oli ilma sakeanaan
- nimittäin niitä saippuakuplia!
Koska huipullahan aina tuulee, 
syntyi kuplia ihan puhaltamattakin!


Kävimme myös katsomassa aikoinaan tykille kaivettua kuoppaa
ja tiirailimme hienoja maisemia.


Makkaransyönti kruunasi mukavan retkipäivämme!

Ensi kerralla Kisu on luvannut kaivaa lettupannut mukaan retkelle, 
tulethan sinäkin?








maanantai 25. maaliskuuta 2013

Paloasemalla

 Lauantaina 23.3. perhepartion väki kävi tutustumassa Liperin paloasemalle.
 Kuulimme paljon mielenkiintoisia asioita paloautoista ja palomiehen työstä.
 Varsinkin paloautossa riitti tutkittavaa.
 Tulisiko minusta sittenkin isona palomies?
 Vettä kului monta sankollista...
...kun sammutimme tulipaloja oikein urakalla.
 Kyllä ehti keertyä paljon askelia pienille palomiehille...
... ja paloneideille!

Kiitos että saimme vierailla Paloasemalla. 
Kyllä oli mukavaa!

t. Kisu

maanantai 18. helmikuuta 2013

Millaista on paloasemalla?

Lauantaina 23.3.2013 klo 9.30 perhepartion väki kokoontuu Liperin paloasemalle.
Liperin paloasema löytyy osoitteesta Selkärannantie 1, Liperi

Näytä suurempi kartta

Tervetuloa koko perheen voimin tutustumaan paloaseman toimintaan. 
Mukaan tietenkin reipasta mieltä ja partiohuivit. 
Vierailu sillä varauksella, ettei autot ole hälytysajossa. 

maanantai 11. helmikuuta 2013

Laskiaismäessä 10.2.



"Hei hei hamppuja,



 pitkiä lauhkeita liinoja.


Nauriita kun lapsen päitä,


 otria kun peukalon päitä,


vasikoita kun varsoja,


lampaita laummottain."
- H. Kortelainen, Nurmes 1938 
(http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/paasiainen/huutoja.htm)



"Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, 


koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta paaston jälkeen pääsiäisenä. Ruuan piti olla ennen kaikkea rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lypsivät lehmät ja siat lihoivat.


Eikä rasvaa saanut pyyhkiä sormista pois, vaan sen piti antaa kulua itsekseen pois. Tämä takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn." (Wikipedia)  


Tuon viimeisen neuvon taisimme tiskatessa unohtaa...
Kiitos kanssalaskijoille!
Nähdään Paloasemalla la 23.3..

t. Kisu

perjantai 25. tammikuuta 2013

Laskiasmäki kutsuu

Helmikuussa perhepartio kokoontuu laskiaissunnuntaina 10.2.2013 Ylämyllyn monitoimitalolla (os.Viljatie 1) klo 9.30 alkaen. Ohjelmassa tietenkin mäenlaskua, luistelua, hernekeittoa jne... Mikäli pakkanen paukkuu, siirrymme sisätiloihin salin puolelle. Jotta kotimatkalla ei nälkä yllätä, syömme tietenkin henrnekeittoa.

Mukaan tarvitsen mäenlaskuvarusteet, luistimet, omat ruokailuvälineet (syvä lautanen, muki ja lusikka) sekä tietenkin partiohuivin.

Ilmoittautumiset sähköpostilla viim. torstaina 7.2.